IFLA 2012 : Osa 1 Googlaamisen helppous ja kauhistus eli tarvitaanko kirjastoa vielä

IFLA 2012 Helsinki 1-15.8.2012 

Tämän vuoden kansainvälisen IFLA World Library and Information Congress 78th IFLA General conference and Assembly - IFLA 2012 Helsinki-tapahtuman teemana oli Libraries now! Inspiring … suprising … empowering. Itselleni tapahtuma oli luonnollisesti suprising - yllättävä - olinhan mukana ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen miellyttävä yllätys oli avajaisissa erinomaisen puheen pitäneen Helena Rannan jälkeen musiikillisen ilotulituksen järjestänyt Iiro Rantala.

Joka vuosi eri puolilla maailmaa järjestettävässä konferenssissa oli tänä vuonna ennätyslaaja osanotto: yhteensä meitä oli noin 4000 osallistujaa, delegaattia, esittelijää ja vapaaehtoista. Tapahtuman pääpaikka oli Messukeskus, jonka lisäksi konferenssiin kuului pre- ja post-retkiä sekä vierailuja kirjastoissa konferenssin aikana.

Viiden päivän konferenssiin oli saatu mahdutettua hämmentävä määrä erilaisia luentosessioita ja pienempiä keskustelutilaisuuksia. Valitsin omaan ohjelmaani lähinnä it-alaan liittyviä sessioita sekä kirjastojen muuttuvaa roolia käsitteleviä puheenvuoroja, joista olen tähän matkaraporttiin koonnut herättelevimmät ja innoittavimmat aiheet. Valitettavasti konferenssin esitykset eivät ilmeisesti tule verkkoon, joten linkit vievät esitysten artikkeleihin tai esitysten taltiointeihin.

Googlaamisen helppous ja kauhistus eli tarvitaanko kirjastoa vielä

Yksi päivien pääpuhujista oli valtakunnan päälehdessäkin 13.8. palstatilaa saanut Virginian yliopistossa Yhdysvalloissa professorina toimiva Siva Vaidhyanathan. Hän on julkaissut vuonna 2011 teoksen The Googlization of everything (And Why We Should Worry). Konferenssin aikana kolmessa eri sessiossa esiintyneen Vaidhyanathanin keskeinen väite on, ettei ole olemassa avointa tietoverkkoa nimeltä Internet, vaan vain yritysten hallitsema, hajanainen verkko, jonka yhteentoimivuus on vielä hakusessa ja tiedon saatavuudesta ja oikeellisuudesta määrää mörkö nimeltä Google.

Siva Vaidhyanathan 

Google lähtökohta oli hyvä: tehdä World Wide Web käytettäväksi. Yritys ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan lyhyessä ajassa siitä on tullut Vaidhyanathanin mukaan webin vartija, joka ainakin länsimaissa hallitsee isoa osaa kommunikaatiosta ja siitä mikä on oikeaa ja hyvää ja millaista tietoa webin sisällöstä ruudulle tuodaan. Google on huomaamatta mukana yhä enemmän ihmisen arjessa: se hoitaa sähköpostimme ja tallentaa tiedostomme, kertoo sopivat ajoreitit ja kartat ja ylipäätään näyttää miltä maailma näyttää. Myös näkymämme verkkoon muuttuu personoiduksi ja paikalliseksi, kun hakutulokset ja mainokset määräytyvät meistä verkkoon välittyvän tai meidän itsemme sinne antaman tiedon mukaan. 

Googlen tavoite on sen omien sanojensa mukaan ”to organize the world’s information and make it universally accesible” - ja Vaidhyanathan kysyy kuka sille antoi tämän tehtävän? Google on aloittanut kirjastoprojektin , jolla se kertoo haluavansa auttaa meitä säilyttämään tietoa esim. tulvilta ja tulipaloilta - varmassa tallessa serverifarmilla? Vaidhyanathanin pääpointti on: Google on yritys, joka toimii yrityksen tavoin ja voi myös kadota; kirjastot ja arkistot eivät häviä. Hän ehdottaa aloitettavaksi laajan The Human Knowledge -projektin, jossa UNESCO, halukkaat ja kykenevät kansalliskirjastot, akateemiset ja kunnalliset kirjastot loisivat yhdessä jotain enemmän kuin pelkän digitaalisten kirjojen kokoelman. Se olisi monikielinen, linkitetty, verkotettu, saavutettavissa oleva, vakaa, riippumaton, konsensusta ja eroja kuvaava kokonaisuus, jossa näkyisi inhimillinen läsnäolo.

Kirjastoille on Vaidhyanathanin mukaan tämänkin jälkeen tarvetta: ne eivät suinkaan muuttuisi virtuaalisiksi, vaan olisivat naamakkain olemisen ja keskustelun paikkoja.